Kesälukumaraton 2 // koostepostaus

Ensimmäinen lukumaraton on nyt takana päin ja fiilikset varsin positiiviset. Lukemisessa säilyi koko maratonin ajan rento ja mukava tunnelma, eikä maraton mennyt missään vaiheessa sellaiseksi suorittamiseksi, mitä hieman etukäteen pelkäsin. Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, sivuja ei kertynyt mitenkään ihan älyttömästi, mutta omalla lukutahdillani kuitenkin ihan kelpo määrä.

Oli myös kiva seurata muiden maratoneja, se toi huimasti intoa lueskella itsekin. Tätä maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane ja hänen blogistaan löytyykin linkit muiden osallistujien blogeihin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Tuuliajollatappionmaisemissa

Yhteenveto:

Lisa Genova: Edelleen Alice (luettu loppuun, 134s.)
Christer Kihlman: Tuuliajolla tappion maisemissa (78s.)
Chimanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (aloitettu 82s.)

Luettuja sivuja yhteensä: 294

Ihana kokemus tämä ensimmäinen maraton, onneksi lähdin mukaan! Seuraava maraton onkin jo elokuussa. Saattaa olla, että olen itse silloin reissussa, mutta mikäli en ole niin taidan kyllä osallistua. Ja miksei sitä voisi maratonata joskus ihan omaksi ilokseenkin, vaikka tuohan tämä muiden samanaikainen urakointi ihan oman fiiliksensä lukemiseen.

Mainokset

Kesälukumaraton 2 // päivittyvä postaus

Niin kauan kun olen kirjablogeja seurannut olen myös ihaillen seurannut erilaisia lukumaratoneja. Välillä mietin jo osallistumistakin blogittomana, mutta harvoin aikataulut onnistuivat täsmäämään omien menojeni kanssa tai sitten vain jänistin enkä rohjennut kokeilla omaa lukukestävyyttäni.

Mutta nyt on tullut se päivä kun aion osallistua ihka ensimmäiselle lukumaratonilleni! Lähdimme aamusta ajamaan mökille ja nyt kun on uuden veneen ensiajot tehty on minun aika rauhoittua kirjojen pariin. Oikeastaan tämä mökki onkin täydellinen paikka ensimmäisen lukumaratonin suorittamiseen, sillä lapsesta asti täällä on tullut luettua ihan valtava määrä kirjoja ja kirjoihin pystyy keskittymäänkin ihan eri tavalla täällä luonnon helmassa kuin kaupungin vilinässä. Kirjoittelen tätä postausta juuri laiturinnokasta puhelimella, joten voi olla, että rivit hieman pomppivat tms. Päivittelen sitten ulkonäköasiatkin kuntoon kunhan olen taas kotona tietokoneen äärellä.

Päijänne
Lauantai 8.7.2017 klo.  13.11 Noniin on tullut aika aloittaa! Tässä laiturilla minulla on nyt seurana Lisa Genovan Edelleen Alice. Olen noin puolivälissä kirjaa ja ensimmäinen tavoitteeni onkin saada se luettua. Sen jälkeen voikin sitten katsella mitä muuta tekee mieli lukea, hieman houkuttelee käydä tutkimassa, millaisia kirjoja täältä mökiltä löytyykään. Muuten en tavoitteita tälle maratonille aseta, katsotaan mitä tuleman pitää!

Lauantai 8.7.2017 klo. 17.52 Edelleen Alice on nyt luettu loppuun. Tätä kirjaa pitääkin hetki sulatella ennen siirtymistä seuraavan pariin. Upea kirja, jossa ei tavallaan tapahtunut paljoa, mutta silti samalla tapahtui ihan hurjasti. Tykkäsin kovasti kirjan fiiliksestä ja minusta se kuvasi hienosti sitä mitä alzheimer todellisuudessakin on. Nyt lähdemme veneilemään ja uuden kirjan pariin palaan sitten illasta.

Luettuja sivuja: 134

Lauantai 8.7.2017 klo. 23.29 Päivä alkaa kääntyä iltaan ja juuri saatiin ihailla upeaa auringonlaskua laiturilta. Löysin täältä mökin hyllystä Christer Kihlmanin Tuuliajolla tappion maisemissa -kirjan ja luin sen. Kyseessä oli lyhyt monologi, vain 78 sivua, joten kauaa sen parissa ei kestänyt. Kirja oli kyllä melko helppo ja nopealukuinen, mutta muuten en oikein päässyt siihen mukaan. Ehkä se levollinen ja onnellinen fiilis mikä itselleni aina täällä mökillä tulee ei ollut ihan tätä kirjaa ja sen tunnelmaan eläytymistä varten. Kirjan kertojan kuvaus omasta tilanteestaan tiivistää mielestäni koko teoksen melko hyvin: ”Minä olen tuuliajolla. Se on häpeä. Erityisesti minun iässäni. Se osoittaa sosiaalista sopeutumattomuutta. Se on syvää pahoinvointia. Minä olen hirvittävän ahdistunut.” Omasta mielestäni koko kirja oli hieman tuuliajolla ja minun oli jotenkin hankala tarttua mihinkään. En usko bloggaavani tästä teoksesta sen kummemmin mitään.

Nyt taidan ihan hetken vielä lueskella jotakin ja sitten mennä nukkumaan, jotta aamulla herää taas virkeänä lukemaan. Vuoroaan odottaisi joko toinen mökkilöytö O. Talasmon Vanhan merimiesarkun salaisuus tai sitten kirjastosta lainattu Chimanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Katsotaan kumpaan päätän tarttua.

Luettuja sivuja: 212

Auringonlasku
Sunnuntai 9.7.2017 klo. 9.12 Huomenta! Uni vei illalla hyvin nopeasti voiton lukemisesta. Ehdin lukea Puolikasta keltaista aurinkoa ehkä parisenkymmentä sivua, jos edes sitäkään. Toinen kirja saa odotella täällä hyllyssä seuraavaa mökkireissua. Aamusta selailin hieman muidenkin maratonpostauksia, monipuolisesti on kyllä kirjoja luettu! Nyt ajattelin nousta aamupalalle ja ryhtyä taas itsekin lukemaan. Ihana aurinkoinen päivä tulossa.

Sunnuntai 9.7.2017 klo. 13.21 Maraton loppui muutama minuutti sitten. Lueskelin aamulla vielä hieman Puolikasta keltaista aurinkoa, mutta suurin osa ajasta meni täältä mökiltä tehtyjen lapsuuden löytöjen tutkimiseen. Sivuja tässä maratonissa ei kertynyt kovinkaan paljoa, mutta onneksi se ei ollutkaan keskeisin tavoitteeni. Sen sijaan sain ihanan rennon fiiliksen ja nautin lukemisesta koko sen ajan, mitä luinkin. Mielestäni se on paljon tärkeämpää kuin mikään sivumäärä. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut maraton, jonka fiiliksiä koostan vielä myöhemmin lisää! Nyt keskityn vielä mökkeilystä nauttimiseen.

Luettuja sivuja: 294

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Processed with VSCO with c1 preset
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Alkuteos. Bröderna Lejonhjärtä suom. Kaarina Helakisa
WSOY 2004 (24. painos, 1. painos 1973)
231s.

Astrid Lindgren tuskin kovinkaan paljon esittelyjä kaipaa, ainakin hänen nimensä uskoisin olevan tuttu lähes jokaiselle. Ja jos nimi ei vielä sano mitään niin ainakin hänen luomansa hahmot Peppi, Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen ovat varmasti tuttuja. Olen ollut lapsena valtava Peppi-fani ja myös muut Lindgrenin kirjat ovat olleet minulle tärkeitä. Lapsuuden kirjasuosikkeja etsiessäni löysin omasta hyllystä tämän Velejeni Leijonamielen, joka oli ehdottomasti otettava uudelleen luettavaksi. Nyt siis esittelyssä haasteen toinen kirja.

Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä: Joonatan ja Kalle (Korppu) Leijonasta. Kirjan alku on varsin surullinen, sillä Joonatan kuolee pelastaessaan kuolemansairasta veljeään palavasta talosta. Näin ensin Joonatan ja perästä Korppu päätyvät Nangijalaan elämään kuolemanjälkeistä elämää. Nangijalassa heitä odottaa seikkailu, jossa pelastettavana on koko Kirsikkalaakson kylä ja kukistettavana paha Tengil joukkoineen.

Veljeni Leijonamieli on itselleni kovin rakas kirja jo lapsuudesta ja nyt hieman vanhempana luettuna se on edelleen ihan yhtä ihana, mutta samalla myös surullinen ja uusia näkökulmia avaava. Esimerkiksi kirjan loppuratkaisu näyttäytyi nyt aivan erilaisessa valossa kuin pienempänä. Tosin hyvä niin, ei pienen lapsen tarvitsekaan ymmärtää, että kirjassa tehdään itsemurha. Hieman isompi sen sitten jo ymmärtää ja silloin sitä voidaankin jo pohtia ja asiasta puhua. Muutenkin kirjat ovat mielestäni loistava keino keskustella vaikeista asioista, kunhan muistaa kertoa lapselle, että kyseessä on satu ja kaikki ei pidä paikkaansa.

-Voi, Nangilima! Niin, Joonatan, Joonatan, minä näen valon! Minä näen valon!

Ymmärrän miksi tämä kirja jakaa valtavasti mielipiteitä, sillä varsin synkkiähän aiheita tässä kirjassa käsitellään, eivätkä kaikki pidä kirjaa lapsille niin hyvin soveltuvana. Omasta kokemuksestani kuitenkin näen tämän kirjan niin, että lapsi ymmärtää tarinaa ikäiselleen sopivalla tavalla ja käsittelee sitä myös sen mukaan. Toki kuolemat, pelottava Tengil ja lohikäärme Katla voivat antaa aihetta painajaisiin, mutta vastaavia juttuja löytyy niin monesta muustakin kirjasta tai elokuvasta etten näe tätä kirjaa yksistään minään pahana ja erityisen epäsopivana.

★★★

Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän

Processed with VSCO with c1 preset
Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän
Karisto 2002 (15. painos, 1.painos 1961)
146s.

En muista, kuinka alun perin tutustuin Anni Polvan Tiina -kirjoihin, mutta muistan minulla olleen listan, johon olin kirjoittanut kirjoja ylös ja sieltä aina viivasin yli lukemani kirjat. Rakkaus listoihin on siis ollut havaittavissa jo lapsena. Myös äitini on lukenut lapsena näitä kirjoja, joten on ihan mahdollista, että hän on minut Tiinojen pariin vinkannut. Sitäkään en muista pääsinkö koskaan listaani loppuun asti, mutta monen monta Tiinaa minä kyllä luin.

Tiinalla on hyvä sydän on sarjan kuudes kirja. Kaikkiaanhan kirjoja on julkaistu yhteensä huimat 29. Kesäloma on juuri alkamassa ja kouluun saapuu kirje, jossa Minna niminen nainen pyytää koulusta tyttöä muutamaksi viikoksi luokseen. Opettaja olettaa, että kirjoittaja on vanha ja avun tarpeessa. Kukaan muu tytöistä ei suostu lähtemään, joten Tiina lupautuu tehtävään. Niimpä hän matkustaa heti loman alettua maalle auttamaan vanhusta. Kylästä ei löydy ketään vanhaa ja sairasta Minnaa, mutta Miina sentään löytyy. Tiina ryhtyy avustamaan Miinaa ja vilpittömyydellään ja hyväuskoisuudellaan hän saakin Miinan asioita oikein mainioon järjestykseen. Lopulta selviää, että Tiinan olikin todellisuudessa tarkoitus mennä ihan toiseen taloon ja kerkeäähän Tiina muutamaksi viikoksi oikeaankin paikkaan.

”– Miinastapa minä hyvinkin ja Isolan emännästä ja tuosta äskeisestä isännästä. Sinä olet hoidellut heitä kuin paraskin lääkäri. Totta puhuakseni, paljon paremmin kuin moni lääkäri. Minä lastoitan katkenneita jalkoja ja puhkon märkiviä paiseita, mutta sinä hoidat menestyksellä kovettuneita sydämiä.
Tiina ei ymmärtänyt mitä mies tarkoitti, mutta sen silmistä näkyi, että se oli jotakin hyvää.”

Mielestäni kirja on erittäin hyvä oman aikansa kuvaus. Tiina elää yhdessä isän, äidin ja isoveljen kanssa. Isä käy töissä ja äiti hoitaa kotia. Veljen kanssa ollaan jatkuvasti hieman riitaisissa väleissä, mutta silti sisaruksilla on erittäin lämpimät välit. Tällainen ydinperhe on varmasi ollut 1960-luvun Suomessa juuri se tavoiteltu ja jollakin tavalla myös ihailtu perhemuoto. Sen sijaan Tiina, hieman vallattoman tyttönä on epäilemättä haastanut ajan normaalia kuvaa tytön roolista. Kirjassakin tulee monta kertaa esille, kuinka hän ei osaa pitää vaatteitaan siisteinä tai käyttäytyä aivan odotusten mukaisesti. Ei  Tiina kuitenkaan pahaa tarkoita missään vaiheessa, hän vain puolustaa omaa käsitystään oikeanmukaisuudesta ja jaksaa samalla uskoa kaikista ihmisistä hyvää.

En tiedä, kuinka suosittuja Tiinat nykypäivänä ovat, mutta sopivat kyllä mielestäni edelleen vallan hyvin luettaviksi. Kirjassa pohdittiin ja käsiteltiin hyvällä tavalla oikeudenmukaisuutta, kiusaamista ja ystävyyttä. Näin vanhempana kirjasta sai myös aivan uudenlaista näkökulmaa irti. Samaistuin myös joihinkin kohtiin kovasti ja ainakin Tiinan ja hänen veljensä välit toivat kovasti mieleen itseni ja veljeni lapsina. Voinkin suositella kirjoja kaikenikäisille.

”– Älä sitä nyt ihan yksinäsi halaa, hän torui isää, anna kun minäkin katson hiukan. Kappas vain, se on tainnutkin olla lihapatojen ääressä, koska on pyöristynyt ainakin viisi kiloa.
 – Itse sinä olet pyöristynyt, Tiina oli tarttua velipoikaa tukasta, mutta huomasi sitten, että se ei sopinut kotiintulotervehdykseksi.
– Näkyy sinullekin kasvaneen tällä ajalla kaksi parranhaiventa lisää, hän keksi sanoa. Riita oli sillä tasoitettu, sillä veljen suurin suru oli hänen karvaton leukansa.”

Mikäli kiinnostaa tutustua lisää Tiinoihin liittyviin juttuihin. Niin Yle julkaisi naistenpäivänä vuonna 1991 kuvatun kuusiosainen Tiina -sarjan, joka on nyt vuoden katsottavissa Areenasta. Lisäksi Elävästä arkistosta löytyy pätkä, jossa Anni Polva kertoo kirjojen synnystä. Kirjathan perustuvat osittain Polvan omiin kokemuksiin ja esimerkiksi Tiina on yhtä vallaton kuin hän itse oli lapsena.

Luetaanko tämä? -blogissa käynnistyi helmikuun alussa Lapsuuteni kirjasuosikit -haaste, johon tällä kirjalla osallistun. Itselläni on pyörinyt enemmän ja vähemmän aktiivisesti lapsuuden kirjasuosikkien uudelleenluku mielessä, joten haaste tuli oikein sopivaan aikaan. Oli ihana pyöriä kirjaston lasten- ja nuortenosastolla ja bongailla tuttuja kirjoja. Valinnanvaikeus meinasi iskeä, sillä olisi tehnyt mieli kantaa kotiin, vaikka kuinka monta lapsuudesta tuttua kirjaa. Seuraavaksi odotan vielä kotikaupunkini kirjastoon pääsyä, siellä fiilikset voivat olla vieläkin nostalgisemmat ja eiköhän joitain kirjoja löydy luettavaksi myös omasta hyllystä. Siispä takaankin, ettei tämä tule jäämään minun ainoaksi haastekirjakseni.

★★★