Katja Kettu: Piippuhylly

Processed with VSCO with c1 preset
Katja Kettu: Piippuhylly
WSOY 2013
236s.

Katja Kettu on kivunnut yhdeksi lempikirjailijakseni luettuani Kätilön ja Yöperhosen. Niinpä olikin korkea aika lukea lisää Ketun tuotantoa ja nappasin kirjastosta mukaani Piippuhylly -novellikokoelman. Erityisesti kiinnostukseni herätti kirjan esittelytekstissä oleva maininta siitä, että Kätilön henkilöitä esiintyy myös tässä kokoelmassa. Tietysti vähän jännittikin hypätä tuttujen henkilöiden pariin, sillä pahimmassa tapauksessa tällaiset jatkot voivat muuttaa edellisenkin tarinan tulkintaa.

”Opin, että yhdestä maailman pisteestä saattaa kertoa kaikki tarinat. Tähän olen liittänyt vain murto-osan niistä. Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi. Näissä tarinoissa kuljetaan Afrikan orjalaivoissa, Rion faveloissa, Volgan mutkassa Tsheremissien mailla ja vallankumousta edeltäneessä Pietarissa, Berliinin kristalliyössä. Ne kertovat rakkaudesta ja sen kaipuusta, sätkimisestä ja uskollisuudesta.”

Tuntuu kovin vaikealta lähteä purkamaan sanoiksi ajatuksiani tästä novellikokoelmasta. En tiedä mistä se johtuu, mutta yritetään kuitenkin. Ensinnäkin pidin Piippuhyllystä kovasti. Kätilöstäkin tuttu Pietari Kutila eli palonaama on kerännyt elämänsä aikana piippuja ja kertoo nyt kymmenen tarinaa piippujen takaa. Hän kirjottaa tarinoita muistiin lahjana tyttärelleen. Tarinat kuljettavat ympäri maailmaa Kuolleen Miehen vuonolta aina Berliinin ja Rion kautta orjalaivalle.

Sen lisäksi, että novelleista bongasi tuttuja henkilöitä Kätilöstä, löysin yhteyksiä myös kirjan eri novellien sekä todellisten historian tapahtumien väliltä. Kettu osaa yhdistää nämä eri tekijät taitavasti saaden kokoon yhtenäisen novellikokoelman, mutta silti jokainen novelli säilyy omana tarinanaan. Muutaman kerran päädyin myös googlailemaan joitakin historian henkilöitä tai tapahtumia, sillä oma historiantuntemukseni on toisinaan valitettavan puutteellista. Novelleja voi kuitenkin lukea ilman tietoa historian tapahtumista, mutta ainakin itseäni nämä tarinat innostivat selvittämään niiden taustoja. Kiinnostuksen herättäminen historiaa kohtaan on kuitenkin minun mielestäni vain positiivinen asia, joten siitä pisteet myös Ketulle.

Jokainen novelli on omalla tavallaan hieno ja niiden muodostama kokonaisuus onkin ehkä tämän kokoelman paras puoli. Novellit olivat juuri sopivan pituisia tarinaan uppoutumiseen, joskin muutamaan olisin voinut paneutua vielä syvemminkin. Omiksi suosikeikseni nousivat ensimmäinen novelli Kristalliyö, jossa Pietari on vierailulla ystävänsä Fritz Angelhurstin luona 30-luvun lopun Berliinissä sekä loppupuolen Mulukukka, jossa päästään vahvimmin mukaan Kätilön tarinaan. Ja osansa kehuista ansaitsee myös jo aiemmin lukemissani teoksissa tutuiksi tullut Ketun kieli. Se on tunnetusti varsin rajua, mutta samaan aikaan myös niin ihanaa ja puoleensavetävää.

Piippuhylly herätti minussa vahvan tahdon lukea Kätilö uudestaan ja samalla palata niihin lukukokemuksiin, joita Kätilö minussa herätti. En kuitenkaan lue kovin usein kirjoja uudestaan, sillä lukemattomiakin kirjoja tuntuu olevan niin paljon edessä. Ehkä ensimmäisenä helpotuksena voisin koittaa etsiä lukioaikaisen kirja-arvosteluni Kätilöstä ja palata sen kautta omiin ajatuksiini. Ja pian voisin lukea lisääkin Kettua. Surujenkerääjä ja Hitsaaja houkuttelisivat molemmat kyllä kovasti. Piippuhyllynkin tulen vielä joskus lukemaan uudestaan, sillä uskon novellien aukeavan eri tavalla uudella lukukerralla. Ja kuten jo ehkä yllä olevasta käykin ilmi, voin Piippuhyllyä suositella jokaiselle Kätilöstä pitäneelle.

Olen pikkuhiljaa yrittänyt päästä novellien maailmaan mukaan ja viimeistään nyt alkaa tuntua siltä, että kyllä novellitkin voivat olla minua varten. Välttelin niitä pitkän aikaa vain siitä syystä, että koulun äidinkieli oli tarjonnut minulle melko surkean kuvan novelleista ja niiden lukemisesta. Aina piti analysoida ties mitä piirteitä ja ainakin itseltäni se vei koko ilon. Nyt, kun olen alkanut lukea novelleja vapaasti, olen huomannut niiden olevan paljon muutakin kuin väkinäistä tulkintaa ja epätoivoista merkityksien etsimistä. On ihanaa, kun luettua novellia saa jäädä pohtimaan juuri siksi aikaa kuin itse haluaa, eikä tarinalle ole pakko etsiä mitään syvällisempiä merkityksiä. Saa vain nauttia lukemastaan. Jos jollain on suositella hyviä novelleja tai novellikokoelmia luettavaksi, kuulisin niistä mielelläni.

★★★

Mainokset