Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, suom. Outi Menna
S&S 2017
326s.
Joka hetki olemme yhä elossa on ruotsalaisen Tom Malmquistin esikoisromaani ja se perustuu tositapahtumiin. Kirjassa seurataan nuorta pariskuntaa Tomia ja Karinia, jotka odottavat ensimmäistä lastaan. Onnellinen odotus saa kuitenkin äkillisen muutoksen, kun Karinin tila romahtaa, hänet todetaan vakavasti sairaaksi ja lapsi syntyy keisarinleikkauksella. Lopulta Tom palaa sairaalasta kotiin vauvan kanssa, ilman Karinia. Joka hetki olemme yhä elossa kuvaa sitä, millaista on jatkaa elämää läheisen menettämisen jälkeen.
Luin kirjasta jostakin blogista, se kuulosti mielenkiintoiselta ja minuntyyliseltäni, joten pistin kirjan varaukseen kirjastosta ja odotin vuoroani innolla. Kirjan alku tempaisikin mukaansa. Karinilla todettu mystinen sairaus ja Tomin vierailut sairaalan eri puolilla katsomassa vastasyntynyttä tytärtään ja hengestään taistelevaa vaimoaan kuvattiin hienosti ja siten, että lukijankin oli helppo eläytyä tilanteeseen. Mutta sitten Karin kuoli ja Tom saapui kotiin tyttärensä kanssa. Samassa vaiheessa alkoivat minun vaikeuteni kirjan kanssa, eikä sivuja tullutkaan enää ahmittua ihan yhtä innokkaasti. Tomin muistot menneestä yhdessä Karinin kanssa kuvattiin mielenkiintoisesti, mutta kotiinpaluun jälkeinen arki jotenkin tökki. En tiedä tuliko ongelmaksi jo liiallinen realismi byrokratioineen vai mikä. Yleensä realistiset kirjat ovat minun juttuni, mutta jostain syystä kirjaan ei tehnyt mieli enää tarttua samalla lailla. Loppua kohden pääsin kuitenkin taas mukaan tarinaan, toteamaan, että tällaisissa hirveissäkin tapahtumissa elämä lopulta voittaa.
Kaiken kaikkiaan kirjaa luki keskivaihetta lukuunottamatta ihan suhteellisen sujuvasti, mutta se jokin jäi silti puuttumaan. Kirjan loputtua fiilis oli lähinnä, että no nyt se loppui ja tulipahan luettua. Näin muutama kuukausi lukemisen jälkeen tätä tekstiä viimeistellessäni, en oikeastaan muista tästä kirjasta juuri mitään. Lähes ainoita asioita joita kirjasta muistan on, että Tomin ja Karinin tyttö sai nimen Livia. Kaikki muut mielikuvat tästä kirjasta ovat jo melko hataria. Kertonee jotakin siitä, että minuun kirja ei lopulta jättänyt kovinkaan merkittävää jälkeä, eikä kirja ollut itselleni niin vaikuttava kuin etukäteen odotin. Voisin silti suositella kirjaa hieman itseäni vanhemmille, ehkä kymmenen vuoden päästä minäkin saisin kirjasta aivan eri tavalla irti kuin nyt näin nuorena.
Tänään luin 