Hei, kurkatkaapa tänne. Sieltä löydät siirtyneen blogini. Kaikki vanhat tekstit on siirretty sinne ja myös yksi uusi on juuri julkaistu. Ja jos kirjajuttujeni seuraaminen yhä kiinnostaa, niin liitypä lukijaksi uudenkin osoitteen puolella!
Lisa Genova: Edelleen Alice
Lisa Genova: Edelleen Alice
Alkuteos: Still Alice, suom. Leena Tamminen
WSOY 2010
280s.
Edelleen Alice on keikkunut lukulistallani jo pidemmän aikaa, viimeistään siitä asti kun kirjasta julkaistiin hyvin menestynyt elokuva. Elokuvan katsominen on houkutellut kovasti, mutta olen sellainen ihminen, että jos aion kirjan lukea niin haluan sen ehdottomasti tehdä ennen elokuvan katsomista. Niimpä elokuva on saanut odottaa vuoroaan, kun kirjankin lukeminen on hieman venynyt. Mutta onneksi vihdoin sain tämän luettua.
Kirja kertoo viisikymmpisestä Alice Howlandista. Alicella on kolme aikuista lasta ja mies sekä työ Harvardin yliopiston kognitiivisen psykologian professorina. Hän on menestynyt urallaan ja muutenkin Alice elää varsin normaalia elämää. Alice kuitenkin alkaa unohdella asioita, normaalit sanat eivät palaudu mieleen ja tututkin ympäristöt näyttävät niin vierailta, että hän eksyy kotimatkalla. Alice hakeutuu lääkäriin ja hänellä todetaan varhainen Alzheimerintauti.
”Kun yhdistän kaikki nämä tiedot toisiinsa, ne täyttävät todennäköisen Alzheimerintaudin kriteerit.”
Edelleen Alice kuvaa hienosti elämää Alzheimerin kanssa. Kirjoitinkin jo lukumaratonin postaukseen, että tavallaan kirjassa ei tapahtunut paljoakaan, mutta silti tapahtui ihan hurjasti. Mielestäni tämä kuvaa kirjaa hyvin. Kirja etenee melko rauhassa, eikä mitään kovinkaan erikoisia tai yllättäviä juonenkäänteitä tule vastaan. Se on kuitenkin tässä kirjassa vain ja ainoastaan hyvä asia. Lukija saa upota Alicen tavalliseen arkeen, jossa Alzheimer saa koko ajan enemmän ja enemmän valtaa. Lenkillä ei voikaan käydä enää yksin, jotta löytää varmasti takaisin kotiin, töitä on vähennettävä ja aina joku on kotona valvomassa tekemisiä. Alicen arkielämän kuvaaminen toimi tässä kirjassa mainiosti.
Lisa Genova itse on Harvardin yliopiston neurotieteiden tohtori, joten myös näillä perusteilla kirjan voi uskoa olevan melko realistinen kuvaus taudin etenemisestä. Genovan asiantuntijuus näkyy myös tarkkoina kuvauksina aivoissa tapahtuvista muutoksista sekä niiden tutkimisesta. Tieteellisyyden voisi kuvitella olevan puuduttavaa ja liiallisina määrinä se olisi sitä varmasti ollutkin. Minusta Genova oli kuitenkin osannut tuoda varsin sopivan määrän faktatietoa tarinaan ja hän on tehnyt sen myös lukijalle ymmärrettävällä tavalla ilman, että tarina on kärsinyt.
Voin suositella kirjaa hyvillä mielin ihan kenelle tahansa. Varsinkin, jos lähipiirissä on Alzheimeria voi kirja luoda mahdollisuuden ikään kuin kurkistaa sairastuneen läheisen elämään. Miltä se tuntuu, kun pikku hiljaa asioita alkaa unohtua enemmän ja enemmän, eikä oikein mitään ole tehtävissä. Miten pahalta se voikaan tuntua, kun tietää olevansa kolmen lapsen äiti, mutta samalla ei muista edes heidän kaikkien nimiä.
Seuraavana odotankin sitten jännityksellä, onko elokuvassa saatu tuotua Alzheimer ja sen kanssa eläminen yhtä taidokkaasti esiin. Ainakin leffaa on kovasti kehuttu, joten odotukset ovat korkealla.
★★★★
Kesälukumaraton 2 // koostepostaus
Ensimmäinen lukumaraton on nyt takana päin ja fiilikset varsin positiiviset. Lukemisessa säilyi koko maratonin ajan rento ja mukava tunnelma, eikä maraton mennyt missään vaiheessa sellaiseksi suorittamiseksi, mitä hieman etukäteen pelkäsin. Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, sivuja ei kertynyt mitenkään ihan älyttömästi, mutta omalla lukutahdillani kuitenkin ihan kelpo määrä.
Oli myös kiva seurata muiden maratoneja, se toi huimasti intoa lueskella itsekin. Tätä maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane ja hänen blogistaan löytyykin linkit muiden osallistujien blogeihin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!
Yhteenveto:
Lisa Genova: Edelleen Alice (luettu loppuun, 134s.)
Christer Kihlman: Tuuliajolla tappion maisemissa (78s.)
Chimanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (aloitettu 82s.)
Luettuja sivuja yhteensä: 294
Ihana kokemus tämä ensimmäinen maraton, onneksi lähdin mukaan! Seuraava maraton onkin jo elokuussa. Saattaa olla, että olen itse silloin reissussa, mutta mikäli en ole niin taidan kyllä osallistua. Ja miksei sitä voisi maratonata joskus ihan omaksi ilokseenkin, vaikka tuohan tämä muiden samanaikainen urakointi ihan oman fiiliksensä lukemiseen.
Kesälukumaraton 2 // päivittyvä postaus
Niin kauan kun olen kirjablogeja seurannut olen myös ihaillen seurannut erilaisia lukumaratoneja. Välillä mietin jo osallistumistakin blogittomana, mutta harvoin aikataulut onnistuivat täsmäämään omien menojeni kanssa tai sitten vain jänistin enkä rohjennut kokeilla omaa lukukestävyyttäni.
Mutta nyt on tullut se päivä kun aion osallistua ihka ensimmäiselle lukumaratonilleni! Lähdimme aamusta ajamaan mökille ja nyt kun on uuden veneen ensiajot tehty on minun aika rauhoittua kirjojen pariin. Oikeastaan tämä mökki onkin täydellinen paikka ensimmäisen lukumaratonin suorittamiseen, sillä lapsesta asti täällä on tullut luettua ihan valtava määrä kirjoja ja kirjoihin pystyy keskittymäänkin ihan eri tavalla täällä luonnon helmassa kuin kaupungin vilinässä. Kirjoittelen tätä postausta juuri laiturinnokasta puhelimella, joten voi olla, että rivit hieman pomppivat tms. Päivittelen sitten ulkonäköasiatkin kuntoon kunhan olen taas kotona tietokoneen äärellä.
Lauantai 8.7.2017 klo. 13.11 Noniin on tullut aika aloittaa! Tässä laiturilla minulla on nyt seurana Lisa Genovan Edelleen Alice. Olen noin puolivälissä kirjaa ja ensimmäinen tavoitteeni onkin saada se luettua. Sen jälkeen voikin sitten katsella mitä muuta tekee mieli lukea, hieman houkuttelee käydä tutkimassa, millaisia kirjoja täältä mökiltä löytyykään. Muuten en tavoitteita tälle maratonille aseta, katsotaan mitä tuleman pitää!
Lauantai 8.7.2017 klo. 17.52 Edelleen Alice on nyt luettu loppuun. Tätä kirjaa pitääkin hetki sulatella ennen siirtymistä seuraavan pariin. Upea kirja, jossa ei tavallaan tapahtunut paljoa, mutta silti samalla tapahtui ihan hurjasti. Tykkäsin kovasti kirjan fiiliksestä ja minusta se kuvasi hienosti sitä mitä alzheimer todellisuudessakin on. Nyt lähdemme veneilemään ja uuden kirjan pariin palaan sitten illasta.
Luettuja sivuja: 134
Lauantai 8.7.2017 klo. 23.29 Päivä alkaa kääntyä iltaan ja juuri saatiin ihailla upeaa auringonlaskua laiturilta. Löysin täältä mökin hyllystä Christer Kihlmanin Tuuliajolla tappion maisemissa -kirjan ja luin sen. Kyseessä oli lyhyt monologi, vain 78 sivua, joten kauaa sen parissa ei kestänyt. Kirja oli kyllä melko helppo ja nopealukuinen, mutta muuten en oikein päässyt siihen mukaan. Ehkä se levollinen ja onnellinen fiilis mikä itselleni aina täällä mökillä tulee ei ollut ihan tätä kirjaa ja sen tunnelmaan eläytymistä varten. Kirjan kertojan kuvaus omasta tilanteestaan tiivistää mielestäni koko teoksen melko hyvin: ”Minä olen tuuliajolla. Se on häpeä. Erityisesti minun iässäni. Se osoittaa sosiaalista sopeutumattomuutta. Se on syvää pahoinvointia. Minä olen hirvittävän ahdistunut.” Omasta mielestäni koko kirja oli hieman tuuliajolla ja minun oli jotenkin hankala tarttua mihinkään. En usko bloggaavani tästä teoksesta sen kummemmin mitään.
Nyt taidan ihan hetken vielä lueskella jotakin ja sitten mennä nukkumaan, jotta aamulla herää taas virkeänä lukemaan. Vuoroaan odottaisi joko toinen mökkilöytö O. Talasmon Vanhan merimiesarkun salaisuus tai sitten kirjastosta lainattu Chimanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Katsotaan kumpaan päätän tarttua.
Luettuja sivuja: 212
Sunnuntai 9.7.2017 klo. 9.12 Huomenta! Uni vei illalla hyvin nopeasti voiton lukemisesta. Ehdin lukea Puolikasta keltaista aurinkoa ehkä parisenkymmentä sivua, jos edes sitäkään. Toinen kirja saa odotella täällä hyllyssä seuraavaa mökkireissua. Aamusta selailin hieman muidenkin maratonpostauksia, monipuolisesti on kyllä kirjoja luettu! Nyt ajattelin nousta aamupalalle ja ryhtyä taas itsekin lukemaan. Ihana aurinkoinen päivä tulossa.
Sunnuntai 9.7.2017 klo. 13.21 Maraton loppui muutama minuutti sitten. Lueskelin aamulla vielä hieman Puolikasta keltaista aurinkoa, mutta suurin osa ajasta meni täältä mökiltä tehtyjen lapsuuden löytöjen tutkimiseen. Sivuja tässä maratonissa ei kertynyt kovinkaan paljoa, mutta onneksi se ei ollutkaan keskeisin tavoitteeni. Sen sijaan sain ihanan rennon fiiliksen ja nautin lukemisesta koko sen ajan, mitä luinkin. Mielestäni se on paljon tärkeämpää kuin mikään sivumäärä. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut maraton, jonka fiiliksiä koostan vielä myöhemmin lisää! Nyt keskityn vielä mökkeilystä nauttimiseen.
Luettuja sivuja: 294
Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, suom. Outi Menna
S&S 2017
326s.
Joka hetki olemme yhä elossa on ruotsalaisen Tom Malmquistin esikoisromaani ja se perustuu tositapahtumiin. Kirjassa seurataan nuorta pariskuntaa Tomia ja Karinia, jotka odottavat ensimmäistä lastaan. Onnellinen odotus saa kuitenkin äkillisen muutoksen, kun Karinin tila romahtaa, hänet todetaan vakavasti sairaaksi ja lapsi syntyy keisarinleikkauksella. Lopulta Tom palaa sairaalasta kotiin vauvan kanssa, ilman Karinia. Joka hetki olemme yhä elossa kuvaa sitä, millaista on jatkaa elämää läheisen menettämisen jälkeen.
Luin kirjasta jostakin blogista, se kuulosti mielenkiintoiselta ja minuntyyliseltäni, joten pistin kirjan varaukseen kirjastosta ja odotin vuoroani innolla. Kirjan alku tempaisikin mukaansa. Karinilla todettu mystinen sairaus ja Tomin vierailut sairaalan eri puolilla katsomassa vastasyntynyttä tytärtään ja hengestään taistelevaa vaimoaan kuvattiin hienosti ja siten, että lukijankin oli helppo eläytyä tilanteeseen. Mutta sitten Karin kuoli ja Tom saapui kotiin tyttärensä kanssa. Samassa vaiheessa alkoivat minun vaikeuteni kirjan kanssa, eikä sivuja tullutkaan enää ahmittua ihan yhtä innokkaasti. Tomin muistot menneestä yhdessä Karinin kanssa kuvattiin mielenkiintoisesti, mutta kotiinpaluun jälkeinen arki jotenkin tökki. En tiedä tuliko ongelmaksi jo liiallinen realismi byrokratioineen vai mikä. Yleensä realistiset kirjat ovat minun juttuni, mutta jostain syystä kirjaan ei tehnyt mieli enää tarttua samalla lailla. Loppua kohden pääsin kuitenkin taas mukaan tarinaan, toteamaan, että tällaisissa hirveissäkin tapahtumissa elämä lopulta voittaa.
Kaiken kaikkiaan kirjaa luki keskivaihetta lukuunottamatta ihan suhteellisen sujuvasti, mutta se jokin jäi silti puuttumaan. Kirjan loputtua fiilis oli lähinnä, että no nyt se loppui ja tulipahan luettua. Näin muutama kuukausi lukemisen jälkeen tätä tekstiä viimeistellessäni, en oikeastaan muista tästä kirjasta juuri mitään. Lähes ainoita asioita joita kirjasta muistan on, että Tomin ja Karinin tyttö sai nimen Livia. Kaikki muut mielikuvat tästä kirjasta ovat jo melko hataria. Kertonee jotakin siitä, että minuun kirja ei lopulta jättänyt kovinkaan merkittävää jälkeä, eikä kirja ollut itselleni niin vaikuttava kuin etukäteen odotin. Voisin silti suositella kirjaa hieman itseäni vanhemmille, ehkä kymmenen vuoden päästä minäkin saisin kirjasta aivan eri tavalla irti kuin nyt näin nuorena.
★★★
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Alkuteos. Bröderna Lejonhjärtä suom. Kaarina Helakisa
WSOY 2004 (24. painos, 1. painos 1973)
231s.
Astrid Lindgren tuskin kovinkaan paljon esittelyjä kaipaa, ainakin hänen nimensä uskoisin olevan tuttu lähes jokaiselle. Ja jos nimi ei vielä sano mitään niin ainakin hänen luomansa hahmot Peppi, Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen ovat varmasti tuttuja. Olen ollut lapsena valtava Peppi-fani ja myös muut Lindgrenin kirjat ovat olleet minulle tärkeitä. Lapsuuden kirjasuosikkeja etsiessäni löysin omasta hyllystä tämän Velejeni Leijonamielen, joka oli ehdottomasti otettava uudelleen luettavaksi. Nyt siis esittelyssä haasteen toinen kirja.
Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä: Joonatan ja Kalle (Korppu) Leijonasta. Kirjan alku on varsin surullinen, sillä Joonatan kuolee pelastaessaan kuolemansairasta veljeään palavasta talosta. Näin ensin Joonatan ja perästä Korppu päätyvät Nangijalaan elämään kuolemanjälkeistä elämää. Nangijalassa heitä odottaa seikkailu, jossa pelastettavana on koko Kirsikkalaakson kylä ja kukistettavana paha Tengil joukkoineen.
Veljeni Leijonamieli on itselleni kovin rakas kirja jo lapsuudesta ja nyt hieman vanhempana luettuna se on edelleen ihan yhtä ihana, mutta samalla myös surullinen ja uusia näkökulmia avaava. Esimerkiksi kirjan loppuratkaisu näyttäytyi nyt aivan erilaisessa valossa kuin pienempänä. Tosin hyvä niin, ei pienen lapsen tarvitsekaan ymmärtää, että kirjassa tehdään itsemurha. Hieman isompi sen sitten jo ymmärtää ja silloin sitä voidaankin jo pohtia ja asiasta puhua. Muutenkin kirjat ovat mielestäni loistava keino keskustella vaikeista asioista, kunhan muistaa kertoa lapselle, että kyseessä on satu ja kaikki ei pidä paikkaansa.
-Voi, Nangilima! Niin, Joonatan, Joonatan, minä näen valon! Minä näen valon!
Ymmärrän miksi tämä kirja jakaa valtavasti mielipiteitä, sillä varsin synkkiähän aiheita tässä kirjassa käsitellään, eivätkä kaikki pidä kirjaa lapsille niin hyvin soveltuvana. Omasta kokemuksestani kuitenkin näen tämän kirjan niin, että lapsi ymmärtää tarinaa ikäiselleen sopivalla tavalla ja käsittelee sitä myös sen mukaan. Toki kuolemat, pelottava Tengil ja lohikäärme Katla voivat antaa aihetta painajaisiin, mutta vastaavia juttuja löytyy niin monesta muustakin kirjasta tai elokuvasta etten näe tätä kirjaa yksistään minään pahana ja erityisen epäsopivana.
★★★★★
Kolmen kuukauden kirjat
Hei vaan blogillekin pitkästä aikaa!
Tällä puolen on vietetty hiljaiseloa jo aivan liian pitkään, mutta nyt on vihdoin aika katkaista tämä hiljaisuus. Aika on vierähtänyt kuin siivillä kaiken tekemisen myötä, enkä ole tänä aikana konettakaan muutamaa kertaa lukuunottamatta aukaissut pakollisten koulu ja työhommien lisäksi. Oikeastaan en ole juurikaan ehtinyt edes kotona viettää aikaa, käynyt lähinnä vain nukkumassa ja syömässä. Tuntuu, että on ollut koko ajan menossa. Näistä syistä myös blogin päivittäminen on harmillisesti jäänyt. Ikävä kyllä myös lukeminen on kärsinyt kaiken kiireen keskellä, joten ei minulla ihan hirveästi päiviteltävääkään tänne olisi ollut. Katsotaan kuitenkin hieman viimeisen kolmen kuukauden kirjasaldoani.
Huhtikuussa luetut:
- Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Toukokuussa äänikirjana:
- Karolina Sallinen: Tee se itse -vauva
Kesäkuussa luetut:
- Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
- Thomas Brezina: Seitsemän tassua ja penny – Koiranelämää
Lisäksi äänikirjana:
- Leena Lehtolainen: Tuulen puolella
- Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Huhtikuussa saldona vain yksi kirja (326s.) ja toukokuussa ei yhtäkään matkoilla kuunneltua äänikirjaa lukuunottamatta. Jouduin myös palauttamaan muutaman pidempään odottamani kirjan kirjastoon, kun en niitä kerennytkään lukemaan. Nyt suunnitelmissa olisi kuitenkin pikkuhiljaa varata näitä kirjoja uudelleen ja tällä kertaa jopa keretä ne lukemaan. Ja kesäkuussa jo hieman parantunut lukutahtikin antaa viitteitä siihen, että lukemiselle alkaa pikku hiljaa aikaa löytymään.
Kesäkuussa luettuja sivuja kertyi kaiken kaikkiaan 894, joka on kyllä varsin hyvä määrä ja toivottavasti heinäkuussa on aikaa lukea vähintään yhtä paljon. Tulen näistä lukemistani kirjoista vielä bloggaamaan myöhemmin, muutama teksti odottaakin jo luonnoksissa lähes valmiina. Tämä nyt oli vain tällainen ilmoitus, että kyllä täällä puolen ruutua vielä hengissä ollaan ja paluuta blogin pariin ollaan tekemässä!
Katja Kettu: Kätilö
Luin hetki sitten Ketun novellikokoelman Piipuhylly ja silloin muistelin kirjoittaneeni Kätilöstä arvostelun eräälle lukion äidinkielen kurssille. Nyt pääsiäisenä sain mahdollisuuden tutkia vanhaa kotikonettamme ja sieltähän tämä teksti löytyi, joskin muistoistani poiketen olinkin kirjoittanut lukupäiväkirjan enkä arvostelua. Ajattelin, että tämä teksti olisi hauska jakaa myös tänne blogiini ja siksipä tässä oliskin jokusen vuoden takaisia ajatuksia Kätilöstä.
LUKUPÄIVÄKIRJA
Katja Kettu – Kätilö
Ennen lukemista
Valitsin luettavaksi Katja Ketun kirjan Kätilö, koska se sattui löytymään jo valmiiksi kotimme kirjahyllystä. En ollut kuullut kirjasta aikaisemmin, mutta takakansi vakuutti minut ja lisäksi kirja oli saanut useamman palkinnonkin. Päädyinkin siis valitsemaan tämän. Minulla ei ole juurikaan odotuksia ennen kirjan lukemista, mutta toivon realistista tarinaa, koska kirjan kerrotaan perustuvan tosiasioihin. Minulle tuo mukavaa vaihtelua päästä lukemaan kirjaa ilman ennakko-odotuksia, koska usein lukemani kirjat ovat olleet jo pitkään lukulistallani ja silloin odotuksetkin ovat korkealla. Tavallaan saan aloittaa kirjan täysin puhtaalta pöydältä.
Ennen lukemista selailin hieman kirjaa ja huomasin sen koostuvan kuudesta osasta. Lisäksi kirjan takaa löytyy myös kartta tapahtumapaikoista sekä aikajana Lapin sodasta. Aion lukea aikajanan ennen kirjan aloittamista, koska en tiedä juurikaan kyseisestä sodasta ja kirja kuitenkin liittyy juuri kyseisen sodan tapahtumaan. Mielestäni aikajana on oikein hyvä ja ainakin itselleni positiivinen lisä kirjaan.
1 osa
Ensimmäinen osa alkoi Kuolleen Miehen merkinnöillä, joka oli mielestäni mielenkiintoinen aloitus. Seuraavalla sivulla pompataan kuitenkin jo uuden kirjoittajan merkintöihin ja siksi jäi hieman avoimeksi merkinnän tarkoitus ja se kuka Kuollut Mies on. Toivon ja uskonkin sen selviävän myöhemmin kirjan edetessä.
Muut kirjan alun tapahtumista sijoittuvat Petsamoon kesälle 1944. Kätilönä työskentelevä nainen (toisten kirjoittamissa merkinnöissä hänestä puhutaan villisilmänä) kertoo kuinka kohtasi ensimmäistä kertaa Johanneksen (Johann Angelhurst), komean saksalaissotilaan. Villisilmä ihastuu heti mieheen ja onkin iloinen, kun Johannes haluaa tehdä tästä haastattelun. Villisilmällä on jo mies Unto, joka on kuitenkin sodassa ja todennäköisesti myös kuollut. Villisilmä ei ole koskaan edes välittänyt miehestään ja onkin tämän kanssa lähinnä pakon takia. Niinpä kun hän kuulee Johanneksen saavan siirron muualle, tekee hän kaikkensa päästäkseen mukaan samaan paikkaan. He molemmat lähtevätkin Titovkaan vankileirille töihin.
Alussa tulee paljon uusia henkilöitä ja onkin hieman vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka ja mikä heidän merkityksensä tarinalle on. Tärkeimmät henkilöt tuodaan kuitenkin mielestäni joukosta hyvin esille ja osa merkityksettömistä henkilöistä jää puolestaan taka-alalle. Tähän asti kirja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, vaikka alussa päiväkirjamerkintöjen kirjoittajien vaihteleminen hieman sekoittikin minua.
2 osa
Toinen osan alkaa pienen hyppäyksen jälkeen, sillä heinäkuusta on siirrytty lokakuuhun. Villisilmä on päätynyt Kuolleen Miehen vuonolle ja olot ovat kurjat, ruokaa ei ole ja talvikin on tulossa. Villisilmä on pienessä mökissä aivan yksin ja haluaa pysytellä piilossa. Mikäli ymmärsin oikein, hän jopa haluaa muiden luulevan hänen kuolleen. Villisilmä on itse myös hyvin huonossa kunnossa, kasvot turmeltuneet, hampaat puuttuvat ja hiuksetkaan eivät kasva päästä. Tämä osa ei anna vastausta miksi hänelle on näin käynyt, mutta ainakin itselleni tuli kovin järkyttynyt ja hämmästynyt olo. Odotan kirjan kertovan vielä myöhemmin selitystä tälle.
Lokakuusta palataan vielä takaisin heinäkuuhun ja kerrotaan, kuinka Villisilmä mökille päätyi. He lähtivät kuljettamaan vankileirille tullutta ja siellä sairastunutta Lissua, naista Kätilön kotikylästä, kohti sairaalaa. Matkaan lähtivät yhdessä Jouni, Johannes ja Villisilmä. Jouni oli mies Villisilmän kotoa, joka naisen oli vankileirille auttanut. Hän on myös Lissun isä. Matkalla he ajavat kuitenkin kolarin. Kolmikko oli jättänyt Lissun hoitoon ja he lähtivät tarpomaan kohti määränpäätään. Perille ei kuitenkaan löydetä ja he päätyivätkin lopulta vuonolle. Villisilmä halusi olla mökissä Johanneksen kanssa kaksin ja loukkasikin Jounia niin kovasti, että tämä lähti pois.
Sodan kauheuksia kuvataan tapahtumien taustalla hienosti, mutta tarinan pääosassa on kuitenkin Villisilmä ja hänen ihastuksensa, tai oikeastaan syvä rakkautensa, Johannesta kohtaan. Kaukana putoavat pommit mainitaan, kuten myös yleinen nälkä ja puute, joka kaikkialla vallitsee. Vankileirin oloista annettiin myös melko karu kuva, mutta eiväthän ne oikeastikaan mukavia paikkoja olleet.
Pidän kirjan päiväkirjamaisesta kerronnasta, se tuo mielestäni tekstiin vielä lisää syvyyttä ja vaikuttavuutta. Tarinaan on myös helpompi eläytyä mukaan, tuntuu kuin saisi lukea jonkun toisen päiväkirjaa ja silloin tarina tuntuu paljon aidommalta. Tällä tavalla tarinaan on saatu vielä ripaus lisää sitä realistisuutta, mitä jo ennen lukemista toivoinkin.
3 osa
Johannes ja Villisilmä elelevät mökissä jonkin aikaa tyytyväisinä, kunnes kerran siivotessaan Villisilmä sattuu levittämään Johanneksen ottamat valokuvat ja alkaa tutkia niitä. Hän raivostuu eräästä kuolleista naisista otetusta kuvasta ja päätyy polttamaan kaikki kuvat tuota yhtä lukuun ottamatta. Johannes suuttuu tästä, eikä puhu enää Villisilmälle ja asuukin jopa ulkona veneen alla. Johanneksen merkinnöistä selviää, että hän ei ollut nähnyt kyseistä kuvaa aiemmin, joten kuva ei ollutkaan hänen ottamansa ja mies oli järkyttynyt kuvasta vähintään yhtä paljon kuin Villisilmäkin.
Elokuussa Jouni palaa takaisin mökille, hän on tullut hakemaan Johannesta ja Villisilmää takaisin leirille. Hänen autonsa on taas kunnossa ja heitä jo odotellaankin takaisin. Toisin kuin aluksi luulin, Villisilmä ei siis vielä päätynytkään Kuolleen Miehen mökille tuolla kesäisellä reissulla.
Villisilmä saa kuulla paluumatkalla, että Lissu odottaa lasta Johannekselle. Se saa hänet raivon ja ehkä hieman pettymyksenkin valtaan. Hän kuitenkin pyrkii peittämään tunteensa Lissulta. Lissun äiti Aune kuitenkin huomaa naisen käytöksen ja lupaa auttaa Villisilmää, mikäli Johannes on todella se mies jonka hän haluaa.
Villisilmän oikea nimi paljastuu vasta tässä kolmannessa osassa. Se on Fräulein Schwester. Nimeä ei juuri käytetä, mutta sen mainitsee vankileirin johtaja, kun Villisilmä ja Johannes palaavat takaisin. Minut nimi ehkä hieman yllätti, vaikken sitä juuri ollutkaan ajatellut. Villisilmän molemmat vanhemmat ovat kuitenkin suomalaisia, joten ehkä odotin nimeltäkin jotain perisuomalaisempaa.
Kuolleen Miehen rooli on myös alkanut pikkuhiljaa selvitä, mutta vielä ei hänen henkilöllisyytensä ole paljastunut. Kuollut Mies asui siis samassa mökissä, johon Villisilmäkin päätyi. Hän tulkitsi siellä sotilaiden salaisia viestejä ja piti niistä kirjaa, samalla kun hän myös kirjoitti muistakin tapahtumista ja ajatuksistaan kirjeitä tyttärelleen. Kuollut Mies oli tuntenut Johanneksen isän Fritz Angelhurstin, hän jopa nimitti miestä ainoaksi ystäväkseen.
4 osa
Kaikki meni Villisilmän osalta vankileirillä niin hyvin kuin siellä nyt voin vain mennä, kunnes tuli syyskuun neljäs. Päivä jolloin Suomi ja Neuvostoliitto solmivat aselevon. Samoihin aikoihin Villisilmä myös huomaa olevansa raskaana, vaikka sen piti olla mahdotonta. Hän on samalla iloinen tietäessään odottavansa Johanneksen lasta, mutta myös hieman peloissaan, koska leirin olot alkavat heikentyä. He kuitenkin tekevät Johanneksen kanssa sopimuksen, että sodan jälkeen mentäisiin naimisiin. Merkkinä tästä he tekevät polttomerkit käsiinsä ja sopivat tapaavansa Kuolleen Miehen vuonolla, mikäli he eroon joutuisivat.
Tässä osassa ei vielä kerrota varsinaisesta alamäestä, joka aselevosta alkoi, mutta viitteitä siihen on. Vankileirin johtaja ei kutsu häntä enää yhtä kunnioittavasti Fräulein Schwesteriksi kuin ennen ja Jounikin yrittää naista leiriltä pois hakea. Villitytön suojatti kolttatyttö Masha joutuu myös osalliseksi Operaatio Navettaa. Se oli salanimi navetassa tapahtuvalle toiminnalle, jossa vankileirillä työskentelevät miehet ja osa ns. luottovangeista käyttivät naisia hyväkseen.
Kirja etenee ajoittain hieman sekalaisesti, sillä kuukausien välillä tehdään suuriakin hyppäyksiä. Olen huomannut, että kirjassa kerrotaan tapahtumia kesältä eteenpäin ja aina muutama kappale kertookin lokakuusta Kuolleen Miehen vuonolta. Nämä jaksot ovat osien keskellä hieman hankalia ja niistä on vaikea kirjoittaa, mutta kun mennään eteenpäin tapahtumat kerääntyvät yhteen ymmärrettäviksi osiksi. Toisaalta kirjoitustyyli on mielenkiintoinen, mutta lukupäiväkirjalle se on mielestäni ehkä hieman hankala.
5 osa
Tämän osan alussa kolttatyttö karkaa ja Villisilmää syytetään tapahtuneesta. Hänetkin viedään Operaatio Navettaan. Nyt selviää viimein toisessa osassa ilmi tullut hampaiden puuttuminen ja hiusten kasvamattomuus. Hampaat lyötiin rangaistuksena pois ennen navettaan vientiä, sillä mahaa nainen halusi suojata raskautensa takia ja hiukset revittiin irti. Naisten hiuksista kudotaan sukankärkiä ja muita käyttötavaroita sodassa oleville miehille.
Osassa selviää myös Aunen ja Villisilmän sopimus. Lissu tuli leirille Villisilmän hoitoon ja tämä lupasi auttaa parhaansa mukaan. Todellisuudessa Villisilmä poisti Lissun kohdusta sikiöt (Lissu odottikin kaksosia) ja poltti ne. Hän piti tekoa Saatanan ilmentymänä, mutta ei osannut katua sitä, sillä hän oli valmis tekemään mitä vain pitääkseen Johanneksen itsellään. Tällaisistakin teoista huomaa kuinka paljon Villisilmä Johanneksesta välitti. Miehen voi sanoa olleen jopa hieman pakkomiellekin tälle, sillä melko pahoihin tekoihin hän oli tämän vuoksi valmis ryhtymään. Varsinkin tässä vaiheessa tarinaa, kun aselepo on solmittu ja saksalaissotilaiden kartoittamisen Suomesta on määrä alkaa, voi Villisilmää pitää jopa hieman tyhmänä. He ovat Johanneksen kanssa eri puolilla sotaa, mutta niinhän sitä sanotaan, että rakkaus on kestää kaiken. Tämä taitaa olla yksi osoitus siitä.
Kuolleen miehen henkilöllisyys on myös vihdoin selvinnyt, hän on Villisilmän isä. Aikaisemmista osista olen ymmärtänyt, että Kuollut Mies on todellakin kuollut, mutta nyt selviää hänen olevan hengissä. Villisilmä tapaa miehen, mutta ei ole uskoa tätä isäkseen. Hänen naama on täysin palanut, eikä häntä sen vuoksi voisi edes tunnistaa. Villisilmä oli järkyttynyt tavatessaan isänsä, joka oli hänet hylännyt. Hän lähti ripeästi pois paikalta, mutta hetken kuluttua hän olikin taas tyytyväinen – olihan hänellä taas isä.
Olin alkanut hieman aikaisemmin jo pohtia voisiko Kuollut Mies peräti olla Villisilmän isä ja olikin hauska huomata, että olin osunut oikeaan. Tämä yhteys tuo heti suuremman merkityksen Kuolleen Miehen merkinnöille, sillä tämän kirjoittamat kirjeet oli osoitettu Villisilmälle. Kirjoituksista huomaa, että hän todella välittää tyttärestään, vaikka on tämän joutunutkin hylkäämään. Hän kuitenkin hylkäsi lapsensa sodan takia ja suojellakseen tätä.
6 osa
Villisilmän ja Johanneksen lapsi syntyy Tammikuussa. Lapsi on tyttö ja saa nimekseen Helena. Villisilmä on mökissä yksin synnytyksen koittaessa ja on varma hänen ja lapsen kuolevan mökkiin keskelle kylmää talvea. Helmikuun toinen päivä Johannes kuitenkin saapuu mökille ja kirja loppuu kauniisiin sanoihin, ”Olemme jälleen yhdessä. Nyt minulla ei ole muuta kerrottavaa.” Kaikki on taas hyvin.
Kirjan jälkisanat on kirjoittanut Helena Angelhurst, joka kertoo olevansa Johanneksen lapsenlapsi. Hänen isoäitinsä ja – isänsä löydettiin surmattuina mökistä nimettömän vihjeen perusteella ja vuonna 2008 Björne Asbjørn tunnusti kuolinvuoteellaan teon. Hän oli kuitenkin vienyt heidän tyttärensä, eli tämän jälkisanojen kirjoittaja äidin, Jouni ja Heta Näkkälän huomaan. Heillä oli myös ottolapsi Masha Näkkälä, josta löytyy merkintöjä 1980-luvulta, jolloin Masha oli opiskellut lääketieteellisessä tiedekunnassa Tampereella.
Kirjan päähenkilöstä, eli Helenan isoäidistä, siis hänen kuvaukseensa sopivasta henkilöstä ei löydy minkäänlaisia merkintöjä kirkonkirjoista, sairaalan arkistoista talvisodan ajalta tai Punaisen Ristin ja Lotta Svärdin toimitsijalistoilta. Ikään kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Henkilö on siis kirjailija Katja Ketun täysin itse kehittämä, vaikka monet muut henkilöt tarinassa ovat todellisia.
Viimeinen osa oli muita lyhyempi ja sisälsi vain muutaman melko lyhyen merkinnän. Niiden avulla tarina kuitenkin sai hienon, koskettavan ja jopa melko traagisenkin lopun. Erityisesti pidin jälkisanoista, koska ne antoivat lisää tietoa tarinasta ja kirjan synnystä. Jälkisanojen kautta ymmärsi myös kuinka todellisesta tarinasta oli kyse.
Lukemisen jälkeen
Kirjan luettuani minulle jäi hieman haikea ja tyhjä olo. Olisin halunnut lukea tarinaa vielä paljon lisää ja se on merkki siitä, että luettu kirja oli hyvä. Pidin kovasti Ketun tavasta kirjoittaa, seassa oli paljon murretta ja saksankielisiä sanoja. Välillä sanavalinnat olivat myös melko rajuja tai oikeastaan ronskeja. Ne kuitenkin sopivat juuri tähän tarinaan aivan loistavasti kuvaten oikeiden ihmisten kieltä pohjoisessa tuohon aikaan.
Ainut toiveeni oli saada lukea realistinen tarina ja kuten jo monessa kohtaa olen todennut, mielestäni tämä tarina oli sellainen. Tietysti välillä tuntui melko hirvittävältä lukea sodan kauheuksista ja vankileirien oloista, mutta ne ovat kuitenkin olleet täyttä totta monille ihmisille. En ole aiemmin tainnut lukea mitään sotaan liittyvää ja tässäkään ei itse sota kaiken pääkohtana ollut. Tämän jälkeen minulle kuitenkin heräsi tunne, että täytyisi lukea lisää aiheesta kertovia kirjoja. Ne ovat kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen tapa saada lisätietoa.
Huomasin myös, että kirjasta on tulossa ensi vuonna elokuva. Haluan ehdottomasti mennä sen katsomaan, vaikka harvoin elokuva kykenee olemaan yhtä hyvä kuin kirja. Mielestäni on kuitenkin mielenkiintoista nähdä millaisen version ohjaaja tästä on tehnyt ja mitä kohtia hän on elokuvaan valinnut.
Maaliskuun kirjat
Niin sitä mennään jo huhtikuussa ja kevät (ja kesä!) on tehnyt kovaa vauhtia tuloaan. Samalla ensimmäinen kuukauteni kirjabloggailua on jo hurahtanut ja ainakin toistaiseksi homma on tuntunut kivalta ja minulle sopivalta. Ja kirjojakin on tullut blogi-innostuksen myötä luettua itselleni ihan hurja määrä.
Maaliskuussa luetut:
- Sirpa Kähkönen: Graniittimies
- Rosa Liksom: Hytti nro 6
- Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän
- Katja Kettu: Piippuhylly
- Riikka Pulkkinen: Totta
- Astrid Lidgren: Veljeni Leijonamieli (blogipostaus on tulossa)
Lisäksi äänikirjoja:
- Leena Lehtolainen: Kuparisydän
- Leena Lehtolainen: Luminainen
- Leena Lehtolainen: Kuolemanspriaali
Luettuja sivujakin kertyi yhteensä 1165. Omalla lukutahdillani se on paljon ja toivon hyvän lukuinnostuksen pysyvän yllä. Ainakin olen kirjastosta kantanut luettavaa kotiin ihan hyvän määrän, joten uskoisin huhtikuustakin tulevan ihan kelpo lukukuukausi. Tosin huhtikuuta ja vapaata lukemista verottaa hieman koulutehtävien suuri määrä. Onneksi ajatus vuoden viimeisten tenttien pusertamisesta ja taas yhden yliopistovuoden kunnialla suoritettamisesta helpottaa. Ja toukokuun alkupuolella koittaa palkintona ennen kesätöitä pieni irtiotto arjesta reissun muodossa. Siispä olen varma, että kiireisestä huhtikuustakin selvitään!
Tänään luin 