Luin hetki sitten Ketun novellikokoelman Piipuhylly ja silloin muistelin kirjoittaneeni Kätilöstä arvostelun eräälle lukion äidinkielen kurssille. Nyt pääsiäisenä sain mahdollisuuden tutkia vanhaa kotikonettamme ja sieltähän tämä teksti löytyi, joskin muistoistani poiketen olinkin kirjoittanut lukupäiväkirjan enkä arvostelua. Ajattelin, että tämä teksti olisi hauska jakaa myös tänne blogiini ja siksipä tässä oliskin jokusen vuoden takaisia ajatuksia Kätilöstä.
LUKUPÄIVÄKIRJA
Katja Kettu – Kätilö
Ennen lukemista
Valitsin luettavaksi Katja Ketun kirjan Kätilö, koska se sattui löytymään jo valmiiksi kotimme kirjahyllystä. En ollut kuullut kirjasta aikaisemmin, mutta takakansi vakuutti minut ja lisäksi kirja oli saanut useamman palkinnonkin. Päädyinkin siis valitsemaan tämän. Minulla ei ole juurikaan odotuksia ennen kirjan lukemista, mutta toivon realistista tarinaa, koska kirjan kerrotaan perustuvan tosiasioihin. Minulle tuo mukavaa vaihtelua päästä lukemaan kirjaa ilman ennakko-odotuksia, koska usein lukemani kirjat ovat olleet jo pitkään lukulistallani ja silloin odotuksetkin ovat korkealla. Tavallaan saan aloittaa kirjan täysin puhtaalta pöydältä.
Ennen lukemista selailin hieman kirjaa ja huomasin sen koostuvan kuudesta osasta. Lisäksi kirjan takaa löytyy myös kartta tapahtumapaikoista sekä aikajana Lapin sodasta. Aion lukea aikajanan ennen kirjan aloittamista, koska en tiedä juurikaan kyseisestä sodasta ja kirja kuitenkin liittyy juuri kyseisen sodan tapahtumaan. Mielestäni aikajana on oikein hyvä ja ainakin itselleni positiivinen lisä kirjaan.
1 osa
Ensimmäinen osa alkoi Kuolleen Miehen merkinnöillä, joka oli mielestäni mielenkiintoinen aloitus. Seuraavalla sivulla pompataan kuitenkin jo uuden kirjoittajan merkintöihin ja siksi jäi hieman avoimeksi merkinnän tarkoitus ja se kuka Kuollut Mies on. Toivon ja uskonkin sen selviävän myöhemmin kirjan edetessä.
Muut kirjan alun tapahtumista sijoittuvat Petsamoon kesälle 1944. Kätilönä työskentelevä nainen (toisten kirjoittamissa merkinnöissä hänestä puhutaan villisilmänä) kertoo kuinka kohtasi ensimmäistä kertaa Johanneksen (Johann Angelhurst), komean saksalaissotilaan. Villisilmä ihastuu heti mieheen ja onkin iloinen, kun Johannes haluaa tehdä tästä haastattelun. Villisilmällä on jo mies Unto, joka on kuitenkin sodassa ja todennäköisesti myös kuollut. Villisilmä ei ole koskaan edes välittänyt miehestään ja onkin tämän kanssa lähinnä pakon takia. Niinpä kun hän kuulee Johanneksen saavan siirron muualle, tekee hän kaikkensa päästäkseen mukaan samaan paikkaan. He molemmat lähtevätkin Titovkaan vankileirille töihin.
Alussa tulee paljon uusia henkilöitä ja onkin hieman vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka ja mikä heidän merkityksensä tarinalle on. Tärkeimmät henkilöt tuodaan kuitenkin mielestäni joukosta hyvin esille ja osa merkityksettömistä henkilöistä jää puolestaan taka-alalle. Tähän asti kirja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, vaikka alussa päiväkirjamerkintöjen kirjoittajien vaihteleminen hieman sekoittikin minua.
2 osa
Toinen osan alkaa pienen hyppäyksen jälkeen, sillä heinäkuusta on siirrytty lokakuuhun. Villisilmä on päätynyt Kuolleen Miehen vuonolle ja olot ovat kurjat, ruokaa ei ole ja talvikin on tulossa. Villisilmä on pienessä mökissä aivan yksin ja haluaa pysytellä piilossa. Mikäli ymmärsin oikein, hän jopa haluaa muiden luulevan hänen kuolleen. Villisilmä on itse myös hyvin huonossa kunnossa, kasvot turmeltuneet, hampaat puuttuvat ja hiuksetkaan eivät kasva päästä. Tämä osa ei anna vastausta miksi hänelle on näin käynyt, mutta ainakin itselleni tuli kovin järkyttynyt ja hämmästynyt olo. Odotan kirjan kertovan vielä myöhemmin selitystä tälle.
Lokakuusta palataan vielä takaisin heinäkuuhun ja kerrotaan, kuinka Villisilmä mökille päätyi. He lähtivät kuljettamaan vankileirille tullutta ja siellä sairastunutta Lissua, naista Kätilön kotikylästä, kohti sairaalaa. Matkaan lähtivät yhdessä Jouni, Johannes ja Villisilmä. Jouni oli mies Villisilmän kotoa, joka naisen oli vankileirille auttanut. Hän on myös Lissun isä. Matkalla he ajavat kuitenkin kolarin. Kolmikko oli jättänyt Lissun hoitoon ja he lähtivät tarpomaan kohti määränpäätään. Perille ei kuitenkaan löydetä ja he päätyivätkin lopulta vuonolle. Villisilmä halusi olla mökissä Johanneksen kanssa kaksin ja loukkasikin Jounia niin kovasti, että tämä lähti pois.
Sodan kauheuksia kuvataan tapahtumien taustalla hienosti, mutta tarinan pääosassa on kuitenkin Villisilmä ja hänen ihastuksensa, tai oikeastaan syvä rakkautensa, Johannesta kohtaan. Kaukana putoavat pommit mainitaan, kuten myös yleinen nälkä ja puute, joka kaikkialla vallitsee. Vankileirin oloista annettiin myös melko karu kuva, mutta eiväthän ne oikeastikaan mukavia paikkoja olleet.
Pidän kirjan päiväkirjamaisesta kerronnasta, se tuo mielestäni tekstiin vielä lisää syvyyttä ja vaikuttavuutta. Tarinaan on myös helpompi eläytyä mukaan, tuntuu kuin saisi lukea jonkun toisen päiväkirjaa ja silloin tarina tuntuu paljon aidommalta. Tällä tavalla tarinaan on saatu vielä ripaus lisää sitä realistisuutta, mitä jo ennen lukemista toivoinkin.
3 osa
Johannes ja Villisilmä elelevät mökissä jonkin aikaa tyytyväisinä, kunnes kerran siivotessaan Villisilmä sattuu levittämään Johanneksen ottamat valokuvat ja alkaa tutkia niitä. Hän raivostuu eräästä kuolleista naisista otetusta kuvasta ja päätyy polttamaan kaikki kuvat tuota yhtä lukuun ottamatta. Johannes suuttuu tästä, eikä puhu enää Villisilmälle ja asuukin jopa ulkona veneen alla. Johanneksen merkinnöistä selviää, että hän ei ollut nähnyt kyseistä kuvaa aiemmin, joten kuva ei ollutkaan hänen ottamansa ja mies oli järkyttynyt kuvasta vähintään yhtä paljon kuin Villisilmäkin.
Elokuussa Jouni palaa takaisin mökille, hän on tullut hakemaan Johannesta ja Villisilmää takaisin leirille. Hänen autonsa on taas kunnossa ja heitä jo odotellaankin takaisin. Toisin kuin aluksi luulin, Villisilmä ei siis vielä päätynytkään Kuolleen Miehen mökille tuolla kesäisellä reissulla.
Villisilmä saa kuulla paluumatkalla, että Lissu odottaa lasta Johannekselle. Se saa hänet raivon ja ehkä hieman pettymyksenkin valtaan. Hän kuitenkin pyrkii peittämään tunteensa Lissulta. Lissun äiti Aune kuitenkin huomaa naisen käytöksen ja lupaa auttaa Villisilmää, mikäli Johannes on todella se mies jonka hän haluaa.
Villisilmän oikea nimi paljastuu vasta tässä kolmannessa osassa. Se on Fräulein Schwester. Nimeä ei juuri käytetä, mutta sen mainitsee vankileirin johtaja, kun Villisilmä ja Johannes palaavat takaisin. Minut nimi ehkä hieman yllätti, vaikken sitä juuri ollutkaan ajatellut. Villisilmän molemmat vanhemmat ovat kuitenkin suomalaisia, joten ehkä odotin nimeltäkin jotain perisuomalaisempaa.
Kuolleen Miehen rooli on myös alkanut pikkuhiljaa selvitä, mutta vielä ei hänen henkilöllisyytensä ole paljastunut. Kuollut Mies asui siis samassa mökissä, johon Villisilmäkin päätyi. Hän tulkitsi siellä sotilaiden salaisia viestejä ja piti niistä kirjaa, samalla kun hän myös kirjoitti muistakin tapahtumista ja ajatuksistaan kirjeitä tyttärelleen. Kuollut Mies oli tuntenut Johanneksen isän Fritz Angelhurstin, hän jopa nimitti miestä ainoaksi ystäväkseen.
4 osa
Kaikki meni Villisilmän osalta vankileirillä niin hyvin kuin siellä nyt voin vain mennä, kunnes tuli syyskuun neljäs. Päivä jolloin Suomi ja Neuvostoliitto solmivat aselevon. Samoihin aikoihin Villisilmä myös huomaa olevansa raskaana, vaikka sen piti olla mahdotonta. Hän on samalla iloinen tietäessään odottavansa Johanneksen lasta, mutta myös hieman peloissaan, koska leirin olot alkavat heikentyä. He kuitenkin tekevät Johanneksen kanssa sopimuksen, että sodan jälkeen mentäisiin naimisiin. Merkkinä tästä he tekevät polttomerkit käsiinsä ja sopivat tapaavansa Kuolleen Miehen vuonolla, mikäli he eroon joutuisivat.
Tässä osassa ei vielä kerrota varsinaisesta alamäestä, joka aselevosta alkoi, mutta viitteitä siihen on. Vankileirin johtaja ei kutsu häntä enää yhtä kunnioittavasti Fräulein Schwesteriksi kuin ennen ja Jounikin yrittää naista leiriltä pois hakea. Villitytön suojatti kolttatyttö Masha joutuu myös osalliseksi Operaatio Navettaa. Se oli salanimi navetassa tapahtuvalle toiminnalle, jossa vankileirillä työskentelevät miehet ja osa ns. luottovangeista käyttivät naisia hyväkseen.
Kirja etenee ajoittain hieman sekalaisesti, sillä kuukausien välillä tehdään suuriakin hyppäyksiä. Olen huomannut, että kirjassa kerrotaan tapahtumia kesältä eteenpäin ja aina muutama kappale kertookin lokakuusta Kuolleen Miehen vuonolta. Nämä jaksot ovat osien keskellä hieman hankalia ja niistä on vaikea kirjoittaa, mutta kun mennään eteenpäin tapahtumat kerääntyvät yhteen ymmärrettäviksi osiksi. Toisaalta kirjoitustyyli on mielenkiintoinen, mutta lukupäiväkirjalle se on mielestäni ehkä hieman hankala.
5 osa
Tämän osan alussa kolttatyttö karkaa ja Villisilmää syytetään tapahtuneesta. Hänetkin viedään Operaatio Navettaan. Nyt selviää viimein toisessa osassa ilmi tullut hampaiden puuttuminen ja hiusten kasvamattomuus. Hampaat lyötiin rangaistuksena pois ennen navettaan vientiä, sillä mahaa nainen halusi suojata raskautensa takia ja hiukset revittiin irti. Naisten hiuksista kudotaan sukankärkiä ja muita käyttötavaroita sodassa oleville miehille.
Osassa selviää myös Aunen ja Villisilmän sopimus. Lissu tuli leirille Villisilmän hoitoon ja tämä lupasi auttaa parhaansa mukaan. Todellisuudessa Villisilmä poisti Lissun kohdusta sikiöt (Lissu odottikin kaksosia) ja poltti ne. Hän piti tekoa Saatanan ilmentymänä, mutta ei osannut katua sitä, sillä hän oli valmis tekemään mitä vain pitääkseen Johanneksen itsellään. Tällaisistakin teoista huomaa kuinka paljon Villisilmä Johanneksesta välitti. Miehen voi sanoa olleen jopa hieman pakkomiellekin tälle, sillä melko pahoihin tekoihin hän oli tämän vuoksi valmis ryhtymään. Varsinkin tässä vaiheessa tarinaa, kun aselepo on solmittu ja saksalaissotilaiden kartoittamisen Suomesta on määrä alkaa, voi Villisilmää pitää jopa hieman tyhmänä. He ovat Johanneksen kanssa eri puolilla sotaa, mutta niinhän sitä sanotaan, että rakkaus on kestää kaiken. Tämä taitaa olla yksi osoitus siitä.
Kuolleen miehen henkilöllisyys on myös vihdoin selvinnyt, hän on Villisilmän isä. Aikaisemmista osista olen ymmärtänyt, että Kuollut Mies on todellakin kuollut, mutta nyt selviää hänen olevan hengissä. Villisilmä tapaa miehen, mutta ei ole uskoa tätä isäkseen. Hänen naama on täysin palanut, eikä häntä sen vuoksi voisi edes tunnistaa. Villisilmä oli järkyttynyt tavatessaan isänsä, joka oli hänet hylännyt. Hän lähti ripeästi pois paikalta, mutta hetken kuluttua hän olikin taas tyytyväinen – olihan hänellä taas isä.
Olin alkanut hieman aikaisemmin jo pohtia voisiko Kuollut Mies peräti olla Villisilmän isä ja olikin hauska huomata, että olin osunut oikeaan. Tämä yhteys tuo heti suuremman merkityksen Kuolleen Miehen merkinnöille, sillä tämän kirjoittamat kirjeet oli osoitettu Villisilmälle. Kirjoituksista huomaa, että hän todella välittää tyttärestään, vaikka on tämän joutunutkin hylkäämään. Hän kuitenkin hylkäsi lapsensa sodan takia ja suojellakseen tätä.
6 osa
Villisilmän ja Johanneksen lapsi syntyy Tammikuussa. Lapsi on tyttö ja saa nimekseen Helena. Villisilmä on mökissä yksin synnytyksen koittaessa ja on varma hänen ja lapsen kuolevan mökkiin keskelle kylmää talvea. Helmikuun toinen päivä Johannes kuitenkin saapuu mökille ja kirja loppuu kauniisiin sanoihin, ”Olemme jälleen yhdessä. Nyt minulla ei ole muuta kerrottavaa.” Kaikki on taas hyvin.
Kirjan jälkisanat on kirjoittanut Helena Angelhurst, joka kertoo olevansa Johanneksen lapsenlapsi. Hänen isoäitinsä ja – isänsä löydettiin surmattuina mökistä nimettömän vihjeen perusteella ja vuonna 2008 Björne Asbjørn tunnusti kuolinvuoteellaan teon. Hän oli kuitenkin vienyt heidän tyttärensä, eli tämän jälkisanojen kirjoittaja äidin, Jouni ja Heta Näkkälän huomaan. Heillä oli myös ottolapsi Masha Näkkälä, josta löytyy merkintöjä 1980-luvulta, jolloin Masha oli opiskellut lääketieteellisessä tiedekunnassa Tampereella.
Kirjan päähenkilöstä, eli Helenan isoäidistä, siis hänen kuvaukseensa sopivasta henkilöstä ei löydy minkäänlaisia merkintöjä kirkonkirjoista, sairaalan arkistoista talvisodan ajalta tai Punaisen Ristin ja Lotta Svärdin toimitsijalistoilta. Ikään kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Henkilö on siis kirjailija Katja Ketun täysin itse kehittämä, vaikka monet muut henkilöt tarinassa ovat todellisia.
Viimeinen osa oli muita lyhyempi ja sisälsi vain muutaman melko lyhyen merkinnän. Niiden avulla tarina kuitenkin sai hienon, koskettavan ja jopa melko traagisenkin lopun. Erityisesti pidin jälkisanoista, koska ne antoivat lisää tietoa tarinasta ja kirjan synnystä. Jälkisanojen kautta ymmärsi myös kuinka todellisesta tarinasta oli kyse.
Lukemisen jälkeen
Kirjan luettuani minulle jäi hieman haikea ja tyhjä olo. Olisin halunnut lukea tarinaa vielä paljon lisää ja se on merkki siitä, että luettu kirja oli hyvä. Pidin kovasti Ketun tavasta kirjoittaa, seassa oli paljon murretta ja saksankielisiä sanoja. Välillä sanavalinnat olivat myös melko rajuja tai oikeastaan ronskeja. Ne kuitenkin sopivat juuri tähän tarinaan aivan loistavasti kuvaten oikeiden ihmisten kieltä pohjoisessa tuohon aikaan.
Ainut toiveeni oli saada lukea realistinen tarina ja kuten jo monessa kohtaa olen todennut, mielestäni tämä tarina oli sellainen. Tietysti välillä tuntui melko hirvittävältä lukea sodan kauheuksista ja vankileirien oloista, mutta ne ovat kuitenkin olleet täyttä totta monille ihmisille. En ole aiemmin tainnut lukea mitään sotaan liittyvää ja tässäkään ei itse sota kaiken pääkohtana ollut. Tämän jälkeen minulle kuitenkin heräsi tunne, että täytyisi lukea lisää aiheesta kertovia kirjoja. Ne ovat kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen tapa saada lisätietoa.
Huomasin myös, että kirjasta on tulossa ensi vuonna elokuva. Haluan ehdottomasti mennä sen katsomaan, vaikka harvoin elokuva kykenee olemaan yhtä hyvä kuin kirja. Mielestäni on kuitenkin mielenkiintoista nähdä millaisen version ohjaaja tästä on tehnyt ja mitä kohtia hän on elokuvaan valinnut.
Tänään luin 