Lisa Genova: Edelleen Alice

Processed with VSCO with f2 preset

Lisa Genova: Edelleen Alice
Alkuteos: Still Alice, suom. Leena Tamminen
WSOY 2010
280s.

Edelleen Alice on keikkunut lukulistallani jo pidemmän aikaa, viimeistään siitä asti kun kirjasta julkaistiin hyvin menestynyt elokuva. Elokuvan katsominen on houkutellut kovasti, mutta olen sellainen ihminen, että jos aion kirjan lukea niin haluan sen ehdottomasti tehdä ennen elokuvan katsomista. Niimpä elokuva on saanut odottaa vuoroaan, kun kirjankin lukeminen on hieman venynyt. Mutta onneksi vihdoin sain tämän luettua.

Kirja kertoo viisikymmpisestä Alice Howlandista. Alicella on kolme aikuista lasta ja mies sekä työ Harvardin yliopiston kognitiivisen psykologian professorina. Hän on menestynyt urallaan ja muutenkin Alice elää varsin normaalia elämää. Alice kuitenkin alkaa unohdella asioita, normaalit sanat eivät palaudu mieleen ja tututkin ympäristöt näyttävät niin vierailta, että hän eksyy kotimatkalla. Alice hakeutuu lääkäriin ja hänellä todetaan varhainen Alzheimerintauti.

”Kun yhdistän kaikki nämä tiedot toisiinsa, ne täyttävät todennäköisen Alzheimerintaudin kriteerit.”

Edelleen Alice kuvaa hienosti elämää Alzheimerin kanssa. Kirjoitinkin jo lukumaratonin postaukseen, että tavallaan kirjassa ei tapahtunut paljoakaan, mutta silti tapahtui ihan hurjasti. Mielestäni tämä kuvaa kirjaa hyvin. Kirja etenee melko rauhassa, eikä mitään kovinkaan erikoisia tai yllättäviä juonenkäänteitä tule vastaan. Se on kuitenkin tässä kirjassa vain ja ainoastaan hyvä asia. Lukija saa upota Alicen tavalliseen arkeen, jossa Alzheimer saa koko ajan enemmän ja enemmän valtaa. Lenkillä ei voikaan käydä enää yksin, jotta löytää varmasti takaisin kotiin, töitä on vähennettävä ja aina joku on kotona valvomassa tekemisiä.  Alicen arkielämän kuvaaminen toimi tässä kirjassa mainiosti.

Lisa Genova itse on Harvardin yliopiston neurotieteiden tohtori, joten myös näillä perusteilla kirjan voi uskoa olevan melko realistinen kuvaus taudin etenemisestä. Genovan asiantuntijuus näkyy myös tarkkoina kuvauksina aivoissa tapahtuvista muutoksista sekä niiden tutkimisesta. Tieteellisyyden voisi kuvitella olevan puuduttavaa ja liiallisina määrinä se olisi sitä varmasti ollutkin. Minusta Genova oli kuitenkin osannut tuoda varsin sopivan määrän faktatietoa tarinaan ja hän on tehnyt sen myös lukijalle ymmärrettävällä tavalla ilman, että tarina on kärsinyt.

Voin suositella kirjaa hyvillä mielin ihan kenelle tahansa. Varsinkin, jos lähipiirissä on Alzheimeria voi kirja luoda mahdollisuuden ikään kuin kurkistaa sairastuneen läheisen elämään. Miltä se tuntuu, kun pikku hiljaa asioita alkaa unohtua enemmän ja enemmän, eikä oikein mitään ole tehtävissä. Miten pahalta se voikaan tuntua, kun tietää olevansa kolmen lapsen äiti, mutta samalla ei muista edes heidän kaikkien nimiä.

Seuraavana odotankin sitten jännityksellä, onko elokuvassa saatu tuotua Alzheimer ja sen kanssa eläminen yhtä taidokkaasti esiin. Ainakin leffaa on kovasti kehuttu, joten odotukset ovat korkealla.

★★★

Mainokset

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Processed with VSCO with t1 preset
Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, suom. Outi Menna
S&S 2017
326s.

Joka hetki olemme yhä elossa on ruotsalaisen Tom Malmquistin esikoisromaani ja se perustuu tositapahtumiin. Kirjassa seurataan nuorta pariskuntaa Tomia ja Karinia, jotka odottavat ensimmäistä lastaan. Onnellinen odotus saa kuitenkin äkillisen muutoksen, kun Karinin tila romahtaa, hänet todetaan vakavasti sairaaksi ja lapsi syntyy keisarinleikkauksella. Lopulta Tom palaa sairaalasta kotiin vauvan kanssa, ilman Karinia. Joka hetki olemme yhä elossa kuvaa sitä, millaista on jatkaa elämää läheisen menettämisen jälkeen.

Luin kirjasta jostakin blogista, se kuulosti mielenkiintoiselta ja minuntyyliseltäni, joten pistin kirjan varaukseen kirjastosta ja odotin vuoroani innolla. Kirjan alku tempaisikin mukaansa. Karinilla todettu mystinen sairaus ja Tomin vierailut sairaalan eri puolilla katsomassa vastasyntynyttä tytärtään ja hengestään taistelevaa vaimoaan kuvattiin hienosti ja siten, että lukijankin oli helppo eläytyä tilanteeseen. Mutta sitten Karin kuoli ja Tom saapui kotiin tyttärensä kanssa. Samassa vaiheessa alkoivat minun vaikeuteni kirjan kanssa, eikä sivuja tullutkaan enää ahmittua ihan yhtä innokkaasti. Tomin muistot menneestä yhdessä Karinin kanssa kuvattiin mielenkiintoisesti, mutta kotiinpaluun jälkeinen arki jotenkin tökki. En tiedä tuliko ongelmaksi jo liiallinen realismi byrokratioineen vai mikä. Yleensä realistiset kirjat ovat minun juttuni, mutta jostain syystä kirjaan ei tehnyt mieli enää tarttua samalla lailla. Loppua kohden pääsin kuitenkin taas mukaan tarinaan, toteamaan, että tällaisissa hirveissäkin tapahtumissa elämä lopulta voittaa.

Kaiken kaikkiaan kirjaa luki  keskivaihetta lukuunottamatta ihan suhteellisen sujuvasti, mutta se jokin jäi silti puuttumaan. Kirjan loputtua fiilis oli lähinnä, että no nyt se loppui ja tulipahan luettua. Näin muutama kuukausi lukemisen jälkeen tätä tekstiä viimeistellessäni, en oikeastaan muista tästä kirjasta juuri mitään. Lähes ainoita asioita joita kirjasta muistan on, että Tomin ja Karinin tyttö sai nimen Livia. Kaikki muut mielikuvat tästä kirjasta ovat jo melko hataria. Kertonee jotakin siitä, että minuun kirja ei lopulta jättänyt kovinkaan merkittävää jälkeä, eikä kirja ollut itselleni niin vaikuttava kuin etukäteen odotin. Voisin silti suositella kirjaa hieman itseäni vanhemmille, ehkä kymmenen vuoden päästä minäkin saisin kirjasta aivan eri tavalla irti kuin nyt näin nuorena.

★★★

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Processed with VSCO with c1 preset
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Alkuteos. Bröderna Lejonhjärtä suom. Kaarina Helakisa
WSOY 2004 (24. painos, 1. painos 1973)
231s.

Astrid Lindgren tuskin kovinkaan paljon esittelyjä kaipaa, ainakin hänen nimensä uskoisin olevan tuttu lähes jokaiselle. Ja jos nimi ei vielä sano mitään niin ainakin hänen luomansa hahmot Peppi, Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen ovat varmasti tuttuja. Olen ollut lapsena valtava Peppi-fani ja myös muut Lindgrenin kirjat ovat olleet minulle tärkeitä. Lapsuuden kirjasuosikkeja etsiessäni löysin omasta hyllystä tämän Velejeni Leijonamielen, joka oli ehdottomasti otettava uudelleen luettavaksi. Nyt siis esittelyssä haasteen toinen kirja.

Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä: Joonatan ja Kalle (Korppu) Leijonasta. Kirjan alku on varsin surullinen, sillä Joonatan kuolee pelastaessaan kuolemansairasta veljeään palavasta talosta. Näin ensin Joonatan ja perästä Korppu päätyvät Nangijalaan elämään kuolemanjälkeistä elämää. Nangijalassa heitä odottaa seikkailu, jossa pelastettavana on koko Kirsikkalaakson kylä ja kukistettavana paha Tengil joukkoineen.

Veljeni Leijonamieli on itselleni kovin rakas kirja jo lapsuudesta ja nyt hieman vanhempana luettuna se on edelleen ihan yhtä ihana, mutta samalla myös surullinen ja uusia näkökulmia avaava. Esimerkiksi kirjan loppuratkaisu näyttäytyi nyt aivan erilaisessa valossa kuin pienempänä. Tosin hyvä niin, ei pienen lapsen tarvitsekaan ymmärtää, että kirjassa tehdään itsemurha. Hieman isompi sen sitten jo ymmärtää ja silloin sitä voidaankin jo pohtia ja asiasta puhua. Muutenkin kirjat ovat mielestäni loistava keino keskustella vaikeista asioista, kunhan muistaa kertoa lapselle, että kyseessä on satu ja kaikki ei pidä paikkaansa.

-Voi, Nangilima! Niin, Joonatan, Joonatan, minä näen valon! Minä näen valon!

Ymmärrän miksi tämä kirja jakaa valtavasti mielipiteitä, sillä varsin synkkiähän aiheita tässä kirjassa käsitellään, eivätkä kaikki pidä kirjaa lapsille niin hyvin soveltuvana. Omasta kokemuksestani kuitenkin näen tämän kirjan niin, että lapsi ymmärtää tarinaa ikäiselleen sopivalla tavalla ja käsittelee sitä myös sen mukaan. Toki kuolemat, pelottava Tengil ja lohikäärme Katla voivat antaa aihetta painajaisiin, mutta vastaavia juttuja löytyy niin monesta muustakin kirjasta tai elokuvasta etten näe tätä kirjaa yksistään minään pahana ja erityisen epäsopivana.

★★★